Päiväää!!!! Pitkästä aikaa :-) 
4.3.2015 me oltiin Helsingissa Hair & Beauty messuilla. Siellä oli kisoja, pieniä myyntipisteitä ja näytöksiä. Kisoihin osallistui meidän 3. vuoden opiskelija. Hän saimpäiväkampauksesta hopeaa ja iltakampauksesta kultaa. Hän sai palkinnoksi ison kulta- ja hopea mitalin, ison SM-pystin ja Wella-föönin. Lisäksi hän sai kolme diplomia, joissa on sijoitus mekittynä. Siellä oli muutamia isoja näytöksiä. Näytökset oli järjestetty ihanalla vanhalla kaapelitehtäällä. 


Siellä oli ihana show lavalla ja samalla ajalla isolla telkkarilla oli näytetty miten kampukset ja meikit oli tehty. 




Näytöksen jälkeen me katottiin näyttely taide 2015. 
Tadaaaa!!! Miltä mieltä olette?




Nyt, kun meillä on ATTO-aineet, meillä on ollut keskiviikkoisi maskeeraustunnit. Nyt olemme tehneet siellä haavoja ja ensi viikolla tulee fantasiameikki ja sen jälkeen irto-osat. Parin viikon päästä tulee loppukoe. Loppukokeessa meidä täytyy tehdä maskeeraus mallille. Se voi olla valtava haava, fantasiameikkaus tai voidaan tehdä irto-osiot. Seon tosi kiinnostava tehtävä!!!

Muuten me ollaan käyty koulussa oppimassa matikkaa ja fyysikkaa. Ei se ollut niin kinnostavaa :D 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit